sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Viikon kuulumiset

Onpas viikko mennyt nopeasti! Melkein jokaiselle päivälle ollut ohjelmaa. 

Tiistaina lähdin shoppailemaan yksin pitkästä aikaa ja yllättäen löysin juhlamekon ystäväni häitä varten, joissa toimin toisena kaasona. Tuon puvun laitan tosin ensimmäistä kertaa päälleni jo toukokuun lopulla, jolloin pääsemme serkkuni häitä juhlimaan. Puvun lisäksi löysin Tiimarista vähän pääsiäiskoristeita sekä ihanan värisen kaitaliinan keittiön senkin päälle. 

Torstaina lähdin tytön kanssa ystävääni ja hänen tyttöään katsomaan. Kävimme yhdessä isolla kirppikselläkin, josta löysin kuin löysinkin jotain pientä kivaa! Vaaleanpunaisen vakosamettimekon tytölle, Marimekon Unikko-kankaasta tehdyt patalaput sekä Tupperwaren 2,5 l säilytysrasian, jonka voi painaa kasaan ja näin säästää tilaa keittiön kaapeissa. Otan jossain vaiheessa kuvia kirppariostoksista ja laitan tänne nähtäville. Loppuilta sujuikin mukavasti kahvikupposen ääressä kuulumisia vaihtaen tyttöjen leikkiessä keskenään.

Perjantaina meillä olikin mammatapaaminen, jossa näimme työkavereitani lapsineen. Nuo tapaamiset piristävät aina mieltä pitkäksi aikaa ja samalla kuulee tuoreimmat työpaikan kuulumiset. Olen tosiaan hoitovapaalla elokuun alkuun saakka, jolloin palaan töihin ja tyttö aloittaa hoidon päiväkodissa. Perjantaina meidän pieni mutta toisaaltta jo niin iso tyttömme täytti 1 vuoden ja 3 kk!

Lauantaita vietettiin perheen kesken, illalla käytiin vähän ulkoilemassa ja auringon paisteesta nauttimassa.

Tänään aamupäivällä saatiin serkkuni perheineen vieraaksemme. Heidän pojallaan ja meidän tytöllämme on vain puoli vuotta ikäeroa. Pikkuserkukset olivat kovin kiinnostuneita toisistaan ja mennä touhottivat yhdessä. Serkulla ja hänen miehellään on nyt viimeiset viikonloput kiireisiä ennen häitään, joten seuraavan kerran kyläillään kun häät on juhlittu. Serkku avioitui miehensä kanssa jo vajaa kaksi vuotta sitten, mutta halusivat järjestää suvulle ja ystäville vielä hääjuhlan. Ihanaa päästä tänä kesänä jopa kaksiin häihin, sillä minun ja mieheni suvut ovat sen verran pieniä, ettei häitä ole läheskään joka kesä tiedossa.

Ensi viikko onkin sitten jo pääsiäisviikko! Huomenna saan heti aamusta kiirehtiä omille asioille kaupungille ja iltapäivällä lähdemme tytön kanssa kevään viimeiseen muskariin. Illalla minun olisi tarkoitus lähteä Elixialle jumppaan. Huomenna meillä on miehen kanssa myös 8-vuotiskihlapäivä! Sitä ajateltiin juhlia tiistaina illalla, jolloin menemme syömään hyvää ruokaa ja sen jälkeen pääsemme elokuvateatterissa katsomaan Prodigyn viime kesän keikkaa, joka näytetään Suomessa taltioituna ainoastaan tuolloin tiistaina. Meillä mies on ollut Prodigyn suuri fani jo 12-vuotiaasta lähtien. Minä en taas niin suuresti fanita kyseistä bändiä kuin mieheni, mutta tykkään monista biiseistä ja ne tuovat mieleen lukuisia muistoja omilta teiniajoilta. Miehen vanhemmat tulevat tiistaina meille lapsenvahdiksi ja keskiviikkona lähdemme kaikki yhdessä Etelä-Pohjanmaalle aloittelemaan pääsiäisen viettoa mieheni kotona. Myös omat vanhempani asuvat Etelä-Pohjanmaalla, joten onneksi kyläilyt molemmissa mummuloissa onnistuvat samalla kerralla. Välimatkaa meidän kodin ja mummulan välillä vain on reilu 180 km, joten lapsenvahtiapua ei ole niin nopeasti saatavilla.  

Pääsiäisenä vietämme aikaa yhdessä laittaen hyvää ruokaa ja ulkoillen sekä tietenkin lauantaina trullittaen (ts. virpoen).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!