lauantai 9. marraskuuta 2013

Järjestellen uuteen uskoon







Täällä on siivottu ja järjestelty paikkoja huomisen Isänpäivän kunniaksi. 
Tämä keväällä Ellokselta tilaamani tarjotinpöytä on ollut parvekkeellamme 
ja siirtyi nyt korvaamaan aikaisemmin tällä paikalla ollutta valkoista tarjotinpöytää. 
Syy on harmillinen, sillä siivotessani tulin siirreltyä tuota valkoista pöytää 
ja löysin pöydän jaloista niin monta murtumaa, ettei niitä olisi saanut enää korjattua. 
Pöytä oli myös tilattu Ellokselta joskus viime vuonna eikä hintakaan ollut tuolloin kovin edullinen. 
No, ison tarjottimen otin tietenkin talteen, mutta pöydän jalat lähtivät roskiin. 

Kynttilälaatikon sain pari vuotta sitten hyvältä Ystävältäni joululahjaksi 
ja minusta se oli ja on edelleen niin rustiikisen kaunis, 
että se on ollut lahjan saamisesta saakka kotonamme esillä. 
Sisälle laitoin nauhalla yhteen sidotut PartyLiten kattauskynttilät 
ja muutaman kävyn koristeeksi. 

Vielä olisi vähän siivottavaa jäljellä, 
lisäksi illemmalla leivon yhdessä tyttömme kanssa pipareita 
ja täytyy kokeilla tehdä myös suussa sulava kahden suklaan moussekakku. 

Tehtävää riittää, joten pitemmittä puheitta rentouttavaa lauantai-iltaa täällä kävijöille! 

~ Emppu ~

2 kommenttia:

Kiitos vierailustasi!